Norko

ZADITEN silmätipat kerta-annospakkauksessa (20 x 0,4 ml) on tarkoitettu kausiluonteisten allergisten silmäoireiden oireenmukaiseen hoitoon

Allerginen sidekalvon tulehdus eli allerginen silmätulehdus on yleinen silmäongelma. Arviolta 20 % väestöstä kärsii allergisista silmäoireista. Allergisen silmätulehduksen oireita ovat kutisevat ja punoittavat silmät. Silmät voivat myös olla turvonneet, vuotaa vettä ja kirvellä. Oireita esiintyy yleensä molemmissa silmissä, mutta joskus oireita voi olla enemmän toisessa silmässä.

Kausiluonteinen allerginen silmätulehdus
Kausiluonteisen tai äkillisen allergisen silmätulehduksen laukaisee keväisin lehtipuiden runsas siitepöly. Oireet alkavat yleensä
maalis-/huhtikuussa kun leppä alkaa kukkia. Pähkinäpensaan siitepölyä saattaa kulkeutua Suomeen etelästä aiheuttaen oireita. Runsaimmin oireita aiheuttaa kuitenkin yleensä koivun kukinta, joka osuu
huhti-/toukokuuhun. Kesällä heinät kukkivat ja loppukesästä-alkusyksystä pujo aiheuttaa monelle silmäoireita.

Allergista silmätulehdusta ei pidä sekoittaa bakteerien tai virusten aiheuttamaan tulehdukseen. Allergisella silmätulehduksella ei yleensä ole pitkäaikaisia vaikutuksia silmiesi terveyteen. Kuitenkin hoitamatta jätetyt allergiset silmäoireet saattavat vaikuttaa huomattavasti elämänlaatuusi. Mikäli et ole varma sairastatko allergista silmätulehdusta sinun kannattaa käydä lääkärissä.

Miten allergista silmätulehdusta hoidetaan?
1) vältä allergiaoireita aiheuttava allergeeni (allergiasi aiheuttaja)
2) jos oireita on vain silmässä –> paikallishoito silmätipoilla
3) jos esiintyy myös muita oireita kuten allergista nuhaa –> antihistamiinitabletit mahdollisesti yhdistettynä silmätipoilla
4) erityisen vaikeisiin oireisiin –> kortisonia sisältävät valmisteet
5) erityisen vaikeisiin ja pitkittyneisiin oireisiin –> siedätyshoito

Zaditen ketotifeeni
www.novartis.fiKatso allergian hoitoa uusin silmin!